keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Uskon lahja

Tervehdykset taas täällä näin, taas päästään kirjoittamaan joitakin ajatuksia, mitä on sattunut tulemaan mieleen ja jotka on tuntunut itsestäni aika tärkeältä, eihän kirjoittamisesta ole varmaankaan mitään haitta. 
Minä saan aika paljon irti Jumalan sanasta, kun rupeen kirjoittamaan, sen takia teen ja tykkään tehdä tämän.

Ajattelin tuossa matkalla kotiin, että Jouluun kuuluu tosi paljon, esimerkiksi ruokaa, juomia, koristelua, ihmisiä, lauluja, joulun sanoma ja muun muassa LAHJAT.. 
Voin kertoa hieman omasta lapsuudestani. Tulen perheestä, jossa äiti on ollut moneen vuoteen yksinhuoltaja ja pitänyt huolta minusta ja siskostani, kaikista meidän tarpeistamme. Perheemme joulu ei ehkä ollut mitenkään luksus. Mä aina totuin lapsena saamaan lahjaksi sitä asiaa, mihin rahat riitti, ja se yleensä oli jalkapallo, ehkä siitä se mun jalkapalloon intohimo on syntynyt. Mutta siis niin, lapsena aina haluaa kaiken, mutta kun ei voi aina saada niin sen on vaikeeta ymmärtää, mutta onneks se ongelma mussa ei ollut vaan tiesin, että ei aina ollut tarpeeksi rahaa siihen, mitä itse sitten toivoo joululahjaksi.
Käännekohta oli sitten, kun muutti Suomeen, elämän tilanteet muuttuivat hieman ja sitten oli paremman olosuhteet kaiken puolin. Täällä sitten melkein joka jouluna saa äidiltä sitä, mitä toivoo. 
Ollaan me kaikki varmaan koko elämän aikana saatu todella paljon lahjoja ja kaiken näköisiä, mutta eihän ne meitä tyydytä. Sain esimerkiksi kaks vuotta sitten jouluna järjestelmäkameran, no okei sitä on kivaa käyttää joskus, mutta se tuo jaksoittain iloa, eikä se ilo pysy aina. Tänä vuonna sain sykemittarin, sitäkin on kivaa käyttää urheillessa ja niin pois päin, mutta kyllä sekin sitten muuttuu normaaliksi, kun sitä tarpeeksi käyttää. Elämämme aikana saamme myös tosi arvokkaita lahjoja. Minulla on hyvä ja turvallinen perhe, olen saanut todella mukavia ja arvokkaita ystäviä, minulla on maailman parhain ja kaunein tyttöystävä.
Jaak 1:17 "Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi."

Mutta on yksi lahja, jonka olen saanut, joka on elämäni paras lahja Jumalalta, USKO, jonka kautta olen pelastettu. Haluan oppia kiittämään Jumalaa siitä, että olen saanut Häneltä uskon, jonka kautta pelastun.
Se, että olen saanut tutustua Jeesukseen, on paras lahja Jumalalta minulle ikinä, haluan aina kiittää siitä Häntä ja jatkaa Hänen työtään kertomalla muille Hänestä ja uskostaan. 
Kiitän Jumalaa siitä, että antoi oman Poikansa Jeesuksen sovittamaan minun synnit ristille, ilman Jeesusta minä olisin kuin eksynyt lammas, mutta kun minulla on hyvä paimen, en eksy, ja vaikka eksyn, Jeesus on valmiina aina ottamaan minua vastaan ja antamaan synneistä anteeksi. 
Niinkuin Hillsong-Oceans:biisissä sanotaan "Your sovereign hand will be my guide", Jumala ohjaa meidän elämäämme aina.

Oli kyllä kiva taas kirjoittaa, toivottavasti saatte jotain irti nästä teksteistä. BE BLESSED !

-Ayrton


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti