torstai 11. heinäkuuta 2013

Jesus is love!

Hei ! Olen Ayrton 19v, kotoisin Perusta. Tämä on mun ensimmäinen postaus tässä blogissa. Tehtiin tän blongin yhden toisen uskovaisen kaverin kanssa, koska saatiin molemmat samat ajatukset ja me luullaan, että ne ajatukset tulee Jumalalta, sillä Jumala haluaa varmasti käyttää meitä molempia, meidän taitoja ja lahjoja tällä tavalla.

Mä sain ajatuksen kirjoittaa tähän nyt ensimmäikseks postaukseksi Jumalan rakkaudesta. Mä käytän tässä 1.kor. 13 joitakin jakeita eli siis Raamatun pohjalta mä haluan jotain ajatuksia jakaa teille.
Kaikki tietää, että Jumala on antanut oman poikansa meidän vuoksemme, sillä Jeesus kuoli meidän syntimme tähden ristillä, kantoi kaikki murheemme ja ahdistuksemme, että meillä olisi ikuinen elämä Hänen kautta.

Tässä 1.kor. 13:1-3 "1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai hellisevä symbaali. 2 Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. 3 Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi"
Tämä on aika selkeä oikeestaan, sillä tämä meinaa että me voidaan tehdä mitään vaan oman ja muiden puolestaan, mutta jos meillä ei oo rakkautta se on samaa ku ei tehtäisi mitään. Toi "mutta minulta puuttuisi rakkaus.." kohta voi ymmärtää kahdella eri tavalla mun näkökulmasta. Mä pohdin niin, että "Mutta minulta puuttuisi JEESUS (koska Jeesus on rakkaus)..", mutta tämän voi myös ymmärtää niin että, "Mutta minulta puuttuisi RAKKAUS (eli ei tee asioita oikeesti sydämestä). Mutta mä haluan ottaa esille toi että, jos minulta puuttuisi JEESUS, en olisi mitään. Ilman Jeesusta ei olisi pelastusta, ilman Jeesusta Jumala ei olisi voinut ilmaisemaan meille rakkautensa. Kenen kautta oltaisiin tultu uskoon jos Jeesus ei olisi? Eiköhän sitten Jeesus oo se RAKKAUS..

1.kor. 8 "Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi". Tämäki on tosi hyvä jae, oikeesti Jumala tässäkin puhuu meille miten hyvä se on ja miten paljon se rakastaa meitä. Tossahan lukee, että Rakkaus ei koskaan katoa, siis vaikka meillä olisi paljon rahaa, autoja, asuntoja, osaamiset, taidot ja mitä ikinä olisi, ne on vaan väliaikaisia. Me voidaan kyllä tehdä niiten eteen kaikki, että olisi enemmän ja enemmän, mutta eihän koskaan voi tietää mitä seuraava päivä tuo tullessaan.
Me voidaan oikeesti olla materialismisesti rikkaita, mutta ei välttämättä olla sisältä päin onnellisia. Mutta kun meillä on Jeesus, niin meillä on oikeesti kaikki! Voi tulla mitä vaan, huonoja aikoja, mutta se rakkaus (Jeesus) pysyy aina, vaikka me sitä hylättäisii, se silti aina pysyy.

Jeesus on oikeesti pelkkää rakkautta! Jaksetaan vaan aina seurata, ylistää sitä! #Godisgood #Jesusislove

2 kommenttia: