torstai 18. joulukuuta 2014

Happy Birthday, Jesus!

Jouluiset terveiset teille kaikille. Tässä joulun tunnelmissa, kun ollaan niin minulle tuli sellainen fiilis kirjoittaa blogin, joten teen sen tässä.

Tässä kun rehellisesti kirjoitan ja kerron, niin täytyy myöntää, että en ole kauhean jouluihminen. En siis pidä hirveästi joulusta, enkä myöskään joululauluista (paitsi jotkut, vähän menevämpiä). Joulu on ollut minulle moneen vuoteen tosi surullinen aika, minkä takia sitten en pidä joulusta. Koska jos jotakin juhlaa vietetään niin vietetään sen takia, että siitä tulee hyvä fiilis ja on iloinen, minun mielestäni.

Perussa asuessani, perheeni (lue. Äiti, sisko ja minä) ei ollut mikään rikkaammasta päästä. Emme siis olleet rutiköyhiä, mutta ei meillä myöskään ollut ylimääräistä. Pienempänä poikana sitten joulu on vähän sellainen juhla, jolloin sai olla vähän kateellisia niille lapsille, jotka saivat parhaat ja kalliit lahjat. No ei siinä mitään, ei asiat voi aina mennä niin hyvin kaikilla. Mutta siis jouluhan on lasten juhla, sillä lapsethan nauttivat siitä, että saavat avata lahjojaan ja sellaista.
No totta kai ärsytti lapsena, jos ei saanut sitä, mitä kenties oli toivonut tai ei saanut mitään.

Tässä rupesin miettiä sitten sitä, että onkohan tämä sitten tehnyt jouluistani surulliseksi, onkohan sitten tällä ajalla ollut niin paljon vaikutusta jopa tähän hetkeen asti? No kyllä minä niin luulen, koska jos ei pidä jouluista nytkään, vaikka asiat on paremmin. Mutta olen tajunnut nyt hieman paremmin joulun oikean merkityksen. Se ei ole sitä, että saan kalleimmat lahjat tai se, että minulla on hauskaa tai että olisin iloinen tai onnellinen, joo kyllä joulu on iloista aikaa ja rauhallista myös.

Tiedättekö joulussa on kyse Jeesuksen ihmeellisestä syntymästä, kyllä Jeesuksen Kristuksen syntymästä. Juu se pikkupoika, joka syntyi neitsyt Mariasta seimeen. Siitä tässä ihmeellisessä juhlassa on kyse. En silti pidä jouluajasta, koska mieleeni tulee surullisia muistoja lapsuudesta, mutta rakastan joulun sanomaa, joka on pääpointti tässä koko jutussa. Vähänkö ristiriitaista.

Joulun sanoma: Luuk. 1:32 "Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus. 32 Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa Hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen"
Luuk. 2:11 "Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. 12 Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa seimessä."

Tuosta meidän kaikkien kuuluu iloita, sillä me saimme Jeesuksen suurimpana lahjana Jumalalta. Jeesus kuoli ristillä meidän kaikkien rikkomusten, taakkojen, huonojen ajatusten, joka ikisen huonon asian tähden ja nousi kuolleista, jolla voitti kuoleman, että kun uskotaan Häneen, saataisiin iankaikkisen elämän.

Nautitaan tästä joulun sanomasta iloiten ja riemuiten!
Syödään kunnolla sitä kinkkua tai mitä ikinä syöttekin Jeesuksen syntymän kunniaksi, pullistutaan sen kunniaksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti